keskiviikko 28. elokuuta 2013

Väärä todistus

Johanna on antanut Seiskalle haastettelun viimeisimmästä rattijuoppouskärystä. Ja kuten kaikki asiaa tuntevat tahot saattavat jo arvatakin, Jollaksen jättiläinen on totaalisen syytön kyseiseen tapahtumaan. Seuraavassa litterointi Seiskan haastattelusta kommenteineen. Johannan teksti on kursivoitu.


"No ensshinnäkin shuurin osa noista ää rattijuoppoussshyytteistä ja kaikenmaailman muista shyytteistä ja kaikenmaailman, kaiken, kaikista perättömistä ilmiannoista, niin ne on vääriä."

Ok, tähän asti täysin ymmärrettävää tekstiä. Johannan kaikki shyytteet, mukaan lukien siis pahoinpitely-, varkaus-, rattijuopumus- ja mitä niitä nyt kaikkea onkaan ehtinyt kasaantua shyytteet, ovat siis vääriä. Olemme vielä aivan kärryillä.

Seiskan toimittaja kysyy , että kun poliisikin on vahvistanut Tukiaisen rattijuopumusepäilyn, että mittari värähti pikkaisen enemmän kuin laki sallii, että mites tässä nyt näin kävi? Tunkilla on  tietysti selitys tähänkin valmiina. Tosin hieman monimutkainen, mutta selitys kumminkin...... 



"Shiin oli romaanit ja mustalaiset jotka oli puukolla pakottaneet mut vahvistamaan seen ja tota se oli väärä ilmianto elikkä shiellä oli ratissa tota ää mustalainen joka oli humalassa joka jätti mut yksin sen ratin kaa ja laitto mut sinne rattiin ja uhkas mua puukolla ett hän tappaa mut ett hän vetää niinku kurkun auki jos mä en niinku anna väärää todistusta. Ja shit siinä oli totta kai todistajia ja sith niinku mitä olikaan jossain parvekkeella heilu niit ihmiset ett jee jee, taas Johanna Tukainen on kusessa. Mut niinku että että ett shen jälkeen kun mä olin va… mä olin,  en mä missään vankilassa, putkassa vähän aikaa muutaman tunnin mun kaverin kaa mä seuraavana aamuna pääsin pois, niin tota mä annoin väärän todistuksen poliisille shen takia ett mua uhattiin."

Ja sitten lähti mopo käsistä ja isosti. Eihän tuossa edellä olevassa ole päätä eikä häntää, tai ainakin meille tuon edellä olevan purkauksen logiikka ei kerta kaikkian vaan aukene. Tulee elävästi tapahtuma kun joku pikkupoika on rikkonut lumipallolla ikkunan, ja kun vanhemmat sitten selvittelevät tapahtunutta,  poika yrittää selittää itseään puhtaaksi vaikka tumput on lumiset ja pojalta löytyy metrin korkuinen varasto valmiita lumipalloja. 

Mutta paneudutaampa hieman tarkemmin tuohon Tunkin selitykseen. Kysymyksessä on siis väärä ilmianto. Jaahas.... mutta ei kai tässä kohdin enää tarvitse mistään ilmiannosta puhua, jos Johanna istuu ratin takana poliisin pilli suussa ja lukemat nousevat yli sallitun. Eikö siinä kohtaa kannattaisi puhua enemminkin joko lavastuksesta tms. 

Ai niin, siellä ratissahan istuikin mustalainen, joka oli humalassa. Tämä humalainen mustalainen jätti sitten Johannan yksin sen ratin kaa. Mahtaako nyt olla kysymyksessä se sama ratti, jossa tuo humalainen mustalainen oli aivan hetkeä ennen istunut, vai mahtaako kysymyksessä olla jokin muu ratti? Jos kysymyksessä on sama, miten Johanna siihen rattiin on ängennyt? Ja mihin se humalainen mustalainen siinä välin oli kadonnut?

Ei varmaan mihinkään kauas, sillä kyseinen humalainen mustalainen oli uhannut Johannaa kurkun auki vetämisellä jos Johanna ei anna väärää todistusta. Väärää todistusta? Siis mistä? Siitä että Johanna istuu ratin takana? Vai siitä, että humalainen mustalainen jätti hänet istumaan yksin sen ratin kaa? Vai että tämä mustalainen laittoi Johanna rattiin?

Onneksi paikalla oli todistajia ja joku heilui vielä jossain parvekkeellakin. Näistäkin huolimatta, se oli Johanna, joka puhalsi ne törkeään rattijuopumukseen oikeuttavat lukemat. Luulisi tässä vaiheessa jonkun, joko paikalla olleiden todistajien tai parvekkeella heiluvien ihmisten kertovan poliisille, että vaikka Johanna istuukin ratin takana, syyllinen on eräs humalainen mustalainen, joka on jättänyt Johannan yksin sen ratin kaa.

Nyt mukaan saadaan Johannan kaveri (?), jonka kanssa Johanna vietti sitten muutaman tunnin va.... eiku ei ne missään vankilassa ollu, vaan putkassa. Aamulla putkan ovet sitten aukenivat, ja Johanna ensitöikseen antoi jälleen kerran väärän todistuksen. Öö.... mistä? Eikö tässä kohtaa kysymys ollut lähinnä tunnustamisesta, eli jotenkin että:

Poliisi: Kuka autoa ajoi?
Johanna: Se olin minä.

Tämä keskustelu käytiin siis aamulla poliisilaitoksen tiloissa. Ympärillä oli sinipukuisia vaikka kuinka paljon, mutta siitä huolimatta Johanna meni lausumaan yllä olevan kuvitellun keskustelun vuorosanat ihan vaan siksi, että häntä uhattiin. Eli joku näätä, mukana ollut kaveri, edellä mainittu humalainen mustalainen tai ehkäpä kenties jopa yksi hampaaton lappilainen ruutana, oli soluttautunut pollisien sekaan ja uhkasi viatonta Johannaa, joka siis tässäKIN tapauksessa oli ihan vain uhri. Ja vieläpä poliisilaitoksella!

Ryhmämme on todella järkyttynyt Johannaan kohdistuvasta, jatkuvasta ajojahdista. Jos nyt joku sattuu pikkaisen jotain kanssaihmistä raapaisemaan ja kynsimään naamarista, puremaan tai lyömään pullolla päähän, luulisi nyt oikeusvaltion käsittävän, että pahoinpitelijä tai purija on tilanteessa itse uhri. Samoin se, että jos on kerran kärynnyt rattijuoppoudesta, ja kärsinyt tuomionsa, ei toisesta kerrasta enää tarvitsisi antaa rangaistusta ollenkaan. Onhan Jasmin Mäntyläkin kärynnyt ratista, ja kärsinyt tuomionsa. Eikä siitä kukaan kirjoita!



3 kommenttia:

  1. Ja tokihan Mia Mari Johanna ei osaa lyödä edes avokämmenella, kuten todisteli asiaa taannoin Vantaan käräjäoikeudessa.
    Joten puheet ja toimiot ovat vain ajojahdin tulosta, glamourista Mia Mari Johanna Tukiaista vastaan.

    VastaaPoista
  2. Voi että ku mä taas repeilen täällä ootte te tai sä niin hauskoja

    VastaaPoista
  3. Mä oon ollut va.. ei kun siis lepolomalla Kello.. ei kun Thaikuissa vai missä se olikaan, ja haluaisin kysyä kysymyksen teiltä oi kaikkitietävät tutkijat: missä on pappamuratin rättäri tällä hetkellä? Terkuin Haikki.

    VastaaPoista